Jarno's profileKillin elämäPhotosBlogListsMore Tools Help

Blog


    May 16

    Halo 3 kaupoissa 26. syyskuuta 2007!

     
    Xbox 360:n odotetuin peli, Halo 3, lanseerataan 26. syyskuuta Euroopassa (25.9 Yhdysvalloissa). Tänään klo 15:00 alkaen pääsee pelin moninpelibetaa testaamaan Xbox LIVEn välityksellä ostamalla Crackdown-pelin, joka toimii koodiavaimena betan lataamiseen. Fiilistelyä betasta löytyy edellisistä blogimerkinnöistä: 1 ja 2.
     
    Hollywood tuo tänä vuonna valkokankaalle kaikkien aikojen suurimmat kassamagneetit. Samaan aikaan Halo-trilogian viimeinen osa, Halo 3, valmistautuu tekemään historiaa. Euroopassa 26. syyskuuta 2007 lanseerattava Halo 3 tulee järistyttämään maailmaa rikkomalla kaikki aiemmat viihdeteollisuuden ensimmäisen päivän myyntiennätykset.
     
    Legendaarinen Bungie Studios –pelitalo on luonut Halo 3:n yksinoikeudella Xbox360 -konsolille ja viihdejärjestelmälle. Tämä populaarikulttuurin eepos yhdistää ihmiset eri puolilta maailmaa taistelemaan ihmiskunnan puolesta, samalla kun interaktiivisen tarinankerronnan ja sosiaalisen pelaamisen merkitykset määritellään uudestaan. Kaikki haluavat pelastaa maailman Master Chiefeinä.
     
    ”Kyseessä ei ole mikä tahansa videopelin julkaisu vaan vuoden suurin viihdetapahtuma”, linjaa Peter Moore, Microsoftin Entertainment and Devices -divisioonan interaktiivisen viihteen varapääjohtaja. “Halo 3 tulee tekemään viihteen historiaa. Se tarjoaa elämyksen, josta nautitaan vielä vuosienkin päästä.”
     
    Kuhina Halo 3 ympärillä on jo alkanut. Tänään Microsoft Game Studio kaataa lisää bensaa liekkeihin tarjoamalla Halo 3 moninpelin betaversion pelattavaksi Xbox LIVEssä. Pelifaneilla ympäri maailman on siis mahdollisuus testata Halo 3:n moninpelausta jo nyt, kuukausia ennen pelin julkistamista.
     
    Jo marraskuussa 2004 julkaistu Halo 2 mullisti pelimaailman. Peliä myytiin ensimmäisen 24 tunnin aikana yli 125 miljoonan dollarin edestä. Halo 2 on vielä nykyisin, miltei kolme vuotta julkaisemisensa jälkeen, Microsoft’s Xbox LIVEn pelatuin peli. Tähän päivään mennessä Halo 2:a on pelattu verkossa miltei miljardi tuntia.
     
    Halo 3 julkaisupäivän varmistumista juhlistetaan tänään Halo 3 moninpelin betaversiolla, joka tulee saataville maailmanlaajuisesti Xbox LIVEssä tänään klo 15.00 Suomen aikaa. Moninpeliä pääsee testaamaan kolmen viikon ajan aina 7. kesäkuuta Suomen aikaa kello 09:59 asti.
     
    Betasta kiinnostuneet pelaajat pääsevät vielä mukaan testaamaan Halo 3 moninpelin vetaa ostamalla helmikuussa Xbox 360 –konsolille yksinoikeudella julkaistun Crackdown-pelin. Tästä päivästä lähtien erikoismerkitty Crackdown-peli avaan oven Halo 3:n maailmaan. Betaan osallistuvat pelaajat pääsevät kokeilemaan pelin uusia tasoja, ennennäkemättömiä aseita, erilaisia kulkuneuvoja ja pelityyppejä. Beta-versio tarjoaa myös arvokasta tietoa Bungie Studiosille, jotka kehittävät peliä edelleen.
     
    Nyt vaan odottelemaan julkisen betan alkua - toivottavasti serverit kestävät rasituksen...

    Comments (4)

    Please wait...
    Sorry, the comment you entered is too long. Please shorten it.
    You didn't enter anything. Please try again.
    Sorry, we can't add your comment right now. Please try again later.
    To add a comment, you need permission from your parent. Ask for permission
    Your parent has turned off comments.
    Sorry, we can't delete your comment right now. Please try again later.
    You've exceeded the maximum number of comments that can be left in one day. Please try again in 24 hours.
    Your account has had the ability to leave comments disabled because our systems indicate that you may be spamming other users. If you believe that your account has been disabled in error please contact Windows Live support.
    Complete the security check below to finish leaving your comment.
    The characters you type in the security check must match the characters in the picture or audio.

    To add a comment, sign in with your Windows Live ID (if you use Hotmail, Messenger, or Xbox LIVE, you have a Windows Live ID). Sign in


    Don't have a Windows Live ID? Sign up

    Picture of Anonymous
    StammyFi wrote:
    Ja sitten iloisempiin asioihin.

    Beta imuttui tuossa tunti sitten ja nyt on yksi peli takana. Fiilis on kerrassaan mahtava! Irtirevittävä konekivääri roks. =)

    Huomatkaa, että joskus kun yritätte pelata, niin beta herjaa "GAME OVER..plääplää". Itselläni tähän auttoi yksinkertaisesti muutaman minuutin odotus betan valikossa ja sen jälkeen kaikki wörkki perfekt.
    May 17
    jukka Aholawrote:
    Siis kyllä nyt ottaa pattiin! Koko päivä odottanu, että pääsis imuttamaan betan ja sitten ei pääsekkään.. on tää niin persestä :(
    May 16
    Picture of Anonymous
    Juha wrote:
    Kello 15 piti olla saatavilla, vai?

    Kohta kahdeksan, eikä beta ole edelleenkään ladattavissa Crackdownista. Toivon mukaan joku jossain saa parhaillaan ylityökorvausta ja tilanne on korjautumassa...
    May 16
    Picture of Anonymous
    StammyFi wrote:
    Loistavaa! Ei tarvitse odottaa mihinkään kämäseen marraskuuhun asti.. =)

    Betasta: Muuten hyvä, mutta Crackdownin kautta lataus oltiin kustu ja pahasti. Jotenkin toivoisi, ettei tällaisia virheitä enää sattuisi (vrt. Kevätpäivityksen messenger selkkaus).

    Mutta ei se mitään. Kyllä mies nyt pienen odotuksen kestää.
    May 16

    Trackbacks

    The trackback URL for this entry is:
    http://killi-finland.spaces.live.com/blog/cns!6F23D33E6ADE830E!673.trak
    Weblogs that reference this entry
    • None