Jarno's profileKillin elämäPhotosBlogListsMore Tools Help

Blog


    June 13

    Genesis aloitti kiertueensa Helsingistä

     
    Genesis aloitti maanantaina Turn It On Again -kiertueensa Helsingin Olympiastadionilla, jossa 35 000 fania fiilisteli Phil Collinsin & kumppanien tahdissa. Allekirjoittanut oli löytänyt myös tiensä kenttäkatsomoon.
     
    Populaa oli tosiaan paljon ja itse edustin yleisön nuorempaa sukupolvea (ainakin siltä näytti). Enemmän huomiotani kiinnitti kuitenkin todella hieno lavarakennelma, joka hakee vertaistaan todella kaukaa. Aikoinaan on tullut tehtyä järjestyksenvalvojan töitä monilla eri areenoilla, joten konserttien lavarakennelmia on nähty monia erilaisia. Ja tähän osaan esitystä, Genesis oli panostanut kunnolla (ja tämän voitte todeta blogin oheisista kuvista).
     
    Keikka oli mielestäni ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan ihmeellinen. Näytti siltä, että bändin jäsenet eivät täysin rentoutuneet Helsingin illassa, joka voi johtua kiertueen ensimmäisestä keikasta ja siitä, että bändi soitti ensimmäisen konserttinsa tällä kokoonpanolla 15 vuoteen. Varmasti jännitti jonkin verran.
     
    Yleisö oli myös varsin passiivista. Mukana ei laulettu oikeastaan kertaakaan vaikka Phil yrittikin muutaman kerran saada yleisöön eloa. Tämä ei tosin Suomessa tapahtuvilla keikoilla taida olla kovinkaan harvinaista.
     
    Phil Collins
     
    Vuonna 1998 julkaistu Hits-levy oli cd-levy, joka asui sterkoissani pitkiäkin aikoja. Parisuhteet menivät kuitenkin aina enemmän tai vähemmän reisille, mutta Philin lurituksia kuunnellessa fiilis aina parani oudosti. Tiesin tosin ettei tuon hittilevyn biisejä soiteta konsertissa (vaikka sitä salaa toivoinkin).
     
    Tulipahan vierailtua Olympiastadionilla kolme kertaa noin viikon sisällä (Genesis ja 2x futismatsi). Ei ihmekään, että pelaamiselle ei ole hetkeen riittänyt aikaa.
     
     
    ps. Kuvia keikalta.

    Comments

    Please wait...
    Sorry, the comment you entered is too long. Please shorten it.
    You didn't enter anything. Please try again.
    Sorry, we can't add your comment right now. Please try again later.
    To add a comment, you need permission from your parent. Ask for permission
    Your parent has turned off comments.
    Sorry, we can't delete your comment right now. Please try again later.
    You've exceeded the maximum number of comments that can be left in one day. Please try again in 24 hours.
    Your account has had the ability to leave comments disabled because our systems indicate that you may be spamming other users. If you believe that your account has been disabled in error please contact Windows Live support.
    Complete the security check below to finish leaving your comment.
    The characters you type in the security check must match the characters in the picture or audio.

    To add a comment, sign in with your Windows Live ID (if you use Hotmail, Messenger, or Xbox LIVE, you have a Windows Live ID). Sign in


    Don't have a Windows Live ID? Sign up

    Trackbacks

    The trackback URL for this entry is:
    http://killi-finland.spaces.live.com/blog/cns!6F23D33E6ADE830E!794.trak
    Weblogs that reference this entry
    • None