Jarno 的个人资料Killin elämä照片日志列表更多 ![]() | 帮助 |
|
|
2月27日 Esittelyssä pohjoismaiset Gaming SpecialistitKuten lupasin aiemmin, nyt on aika kertoa hieman muista pohjoismaisista Gaming Specialisteista. Tapasimme viime viikon keskiviikkona Tukholmassa ensimmäistä kertaa ja tapaamme seuraavan kerran perjantaina Shadowrun-peliä testaamassa. Gaming Specialisteja palkattiin Pohjoismaihin yhteensä neljä kappaletta. Suomen lisäksi spesialisti löytyy myös Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Ensimmäisen tapaamisen perusteella kaikki vaikuttivat loistavilta tyypeiltä, mutta myös täysin erilaisilta pelaajilta. Tanskalaisen nimesimme suoraan "gamescoreslutiksi", koska hänen yli 27 000 pisteen saaliinsa oli vaikuttava. Tosin se selittyy osin sillä, että hän on ollut vuosia töissä peliarvostelijana ja peliohjelmassa, joten pelejä on tullut pakostakin pelattua (seliseli!). Ruotsalainen kaveri taas oli kova suustaan ja juttua riitti. Välillä antoi muidenkin puhua toki ja ehdottomasti vaikutti loistotapaukselta. Hän on järjestänyt pelitapahtumia, joten kytköksiä pelialaan on entuudestaan. Erikoisuutena hänellä on tatuointi oikeassa jalassa, jossa on pelihahmoja (katso kuvat blogin ohessa)! Norjalainen taas oli nainen ja hän on opiskellut media-alan tohtoriksi pääaineenaan pelimusiikki. Hauskana erikoisuutena hän mainitsi, että Norjassa Gaming Specialistia valittaessa, hän ja hänen pitkäaikainen poikaystävänsä olivat molemmat viimeisten ehdokkaiden joukossa... Mutta jätetään turhat löpinät pois ja laitetaan faktapakettia esille... Ruotsi Nimi: Christoffer Cederholm Lempinimi: Maduin Gamertag: TG Maduin Asuu: Tukholma, Ruotsi Syntynyt: Malmö, Ruotsi Ikä: 22 Siviilisääty: tyttöystävä kotona Lempipelit: Chrono Trigger, Disgaea, Hexic, Halo, Burnout Lempigenre: puzzle Legendaariset pelit: Tetris, Super Mario 64 Harrastukset: videopelit, lautapelit, korttipelit, elokuvat, videopelitapahtumien isännöinti Tykkää: Nina, pingviinit, Dr Pepper, Kevin Smithin elokuvat ja keskusteluista, jotka riistäytyvät käsistä Ei tykkää: nimettömät ihmiset internetissä, joilla on väärä asenne Erikoista: tatuointi oikeassa jalassa, jossa videopelihahmoja (kuva blogin liitteenä) Blog: http://tgmaduin.spaces.live.com Killin kommentit: "nörtiltä vaikuttava poika, jolla on kuitenkin paljon mielipiteitä ja sanottavaa" Tanska Nimi: Daniel Diaz Hansen Lempinimi: Diaz, "gamerscoreslut" Gamertag: Seven 17 Asuu: Århus, Tanska Syntynyt: Espanja Ikä: 26 Siviilisääty: sinkku Lempipelit: pelaan tällä hetkellä GoW, Crackdown, Okami, God Hand ja Oblivion Lempigenre: RPG, toiminta-seikkailu ja tappelupelit Legendaariset pelit: Final Fantasy VI, Super Mario World, Street Fighter Alpha 3 Harrastukset: PELIT, potkunyrkkeily, jenkkifutis, elokuvien teko ja katsominen Tykkää: italialainen ruoka, naiset, lumi, Xbox 360, Simpsonit ja Green Bay Packers Ei tykkää: huonot pelit, tosi-tv, seafood Lempimusiikki: rock - Nirvana, Metallica, Queens of the Stoneage ja Chris Cornell Lempielokuvat: Blade Runner, Terminator 2, The ´Burbs, Sin City, Children of Men ja Tarantinon tuotanto Blog: http://diazhansen.spaces.live.com Killin kommentit: "tulin kaverin kanssa parhaiten juttuun, hyvä huumorintaju ja pilkettä silmäkulmassa", "loistotyyppi" Norja Nimi: Kristine Jørgensen Lempinimi: Lycitea Gamertag: Lycitea Asuu: Oslo, Norja Syntynyt: Bergen, Norja Ikä: 28 Siviilisääty: pitkäaikainen poikaystävä Lempipelit: Guitar Hero 2, WoW, Neverwinter Nights 2, The Legend of Zelda: Twilight Princess Lempigenre: CRPG, RTS, TBS, puzzle Legendaariset pelit: Legend of Zelda (NES) ja Planescape Torment (pc) Harrastukset: tietokonepelit, roolipelit, kitaransoitto, musiikki Tykkää: suklaa, metalli, eläimet, kalja, kasvisruoka Ei tykkää: sade, myöhässä olevat lennot Erikoista: poikaystävänsä kanssa taisteli Gaming Specialistin paikasta viimeisen joukossa Blog: http://lycitea.spaces.live.com Killin kommentit: "odotin goottia, mutta yllätyin positiivisesti", "joukon älykkäin ja ei tuo itseään esille liikaa" Ja lopuksi vielä kertaus eli Suomi. Enemmän meikäläisestä löytää ensimmäisestä blogimerkinnästäni. Nimi: Jarno Kallunki Lempinimi: Killi Gamertag: Killi Asuu: Helsinki, Arabia Syntynyt: Itä-Helsinki Ikä: 26 Siviilisääty: haku päällä? Lempipelit: Halot, Pro Evolution Soccerit ja NHL 2K:t Lempigenre: urheilu ja FPS Legendaariset pelit: GoldenEye 007 (N64) ja Sensible Soccer (Amiga 500) Harrastukset: jalkapallo Tykkää: Ei tykkää: kylmyys, pimeys, tosikot Lempimusiikki: rap ja R&B enimmäkseen - Snoop, Dr. Dre, 2pac, Lenny Kravitz, Bruce Springsteen Lempielokuvat: elokuvat, jotka herättävät ajatuksia tai joilla on sanoma Lempisarjat: Pako, Lost ja Valioliiga/UCL 评论 (3)
引用通告此日志的引用通告 URL 是: http://killi-finland.spaces.live.com/blog/cns!6F23D33E6ADE830E!198.trak 引用此项的网络日志
|
|
|